tiistai 9. tammikuuta 2018

Kumppanuutta!

Olin sopinut poikkeavani aamulla Kumppanuustalolla tapaamassa Hyvän alun Hämeenlinnan kaupungin hanketoimijaa ja päivittämässä kuulumisia lomien jälkeen. Vartin poikkeaminen vaihtui useamman tunnin moniksi ennalta suunnittelemattomiksi palavereiksi kaupungin ja järjestöjen toimijoiden kanssa sekä hyviksi keskusteluiksi ja ohjaustilanteiksi paikalla olevien juttusille tulevien maahanmuuttajien kanssa. Monen tason monen suuruusluokan asioita eteni. Kasvokkain on helppo tehdä, luottaa ja löytää yhteinen tahtotila. Intoa, innostusta, konkreettista työtä yhdessä ihmisten kanssa. Näin on kiva edistää asioita. Yhdessä. Tämä taitaa olla Hämeenlinnan seudun kotouttamistyön salaisuus.

Kumppanuustalolla on päästy siihen, että hyvin monet toimijat löytävät synergiaa yhteisistä tiloista, toiminnoista ja kohtaamisista. Julkinen ja kolmas sektori osaavat toimia yhdessä niin, että molempien vahvuudet hyödyttävät ihmistä. Ihmiset saavat olla aktiivisia toimijoita, luoda itse toimintaa ja osallisuutta. Kumppanuustalolla jokainen kävijä on monessa roolissa. Erityisen iloinen olen maahanmuuttajista ja muista vertaisuuttaan työhön tuovista. Joissain tilanteissa jokainen voi tarvita tukea ja palveluita, samaan aikaan voi itse voimaantua siitä, että pystyy olemaan apuna ja tukena muille.

Loistava paikka! Pääsin seurailemaan aikaa ja prosessia, kun Kumppanuustaloa luotiin ja se on kehittynyt nykyiselleen. Olisiko onnistumisen takana kaupungin fiksu visio olla enemmän kuin palveluiden tuottaja tai hallinto-organisaatio? Kunta luomassa yhteistä toimintaympäristöä sekä foorumeja toiminnalle tukien monitoimijuutta yli hallinto- ja organisaatiorajojen. Toisaalta Kumppanuustaloon on löydetty myös hurja määrä innostusta, vapaaehtoistyötä, sitoutumista, kehittämistahtoa ja yhteistyön rakentamisen osaamista järjestöistä ja monilta eri toimijoilta. Suunta on yhteinen ja ihminen keskiössä. Setlementin merkitys on Kumppanuustalolla suuri, arvot näkyvät ja kuuluvat arjessa.

Kiitos, kun taas sain käydä Kumppanuustalolla - tänään Hyvän alun projektipäällikkönä hankeorganisaatioiden suuntiin ja verkostoissa, monikulttuurisuuskoordinaattorina maahanmuuttajien pulmien ratkomisessa tukemassa ja seuraavan kerran torstaina oppimassa itse arabian alkeiden opiskelijana.

torstai 4. tammikuuta 2018


Uusi vuosi - uusi projekti


Koulutuskuntayhtymä Tavastiassa alkoi vuoden 2018 alusta Taitava Opva ESR -hanke, jonka projektipäällikkönä aloittelen. Luvassa on vilskettä, Hyvä alku Hämeessä ESR sai nimittäin myös jatkoaikaa kesäkuun loppuun ja sitten on vielä monikulttuurisuuskoordinaattorinkin puuhat. Lupaan olla pitkästymättä :).

Taas varmistui yksi keino ja saatiin resurssit kehittää toimintaa yhdeltä osin vastaamaan ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteita ja tulevien opiskelijoiden tarpeita. Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot laajenevat koskemaan kaikkia niitä tarvitsevia opiskelijoita, joten on aika kehittää malli, rakenne, materiaaleja ja toimintatapoja opintojen järjestämiseen. Valtaosa opva-opiskelijoista on Tavastiassa ollut maahanmuuttajataustaisia, varmasti myös moni Suomessa syntynyt hyötyy jatkossa Opva-opinnoista. Hanke palvelee niin valtakunnallisesti OKM:n kautta kaikkia koulutuksenjärjestäjiä kuin meidän omaakin toimintaamme.

Tavastian koordinoimassa hankkeessa kehitetään valtakunnallisesti Suomen Diakoniaopiston kanssa opiskeluvalmiuksia parantavia opintoja. Hanke kuuluu OKM:n kokonaisuuteen, jossa TAITO-ohjelmaan liittyen tuetaan aikuisväestön lukemisen, kirjoittamisen, numerotaitojen ja tieto- ja viestintäteknisten taitojen kehittymistä. Kehittämistyötä hankkeessa tehdään kuuden osa-aikaisesti hankkeessa työskentelevän voimin vuoden 2018 alusta vuoden 2020 helmikuulle. Hankkeen rahoitus on hiukan yli 420 000 euroa.

Hankkeen tuloksena syntyy valtakunnallisesti hyödynnettävissä oleva malli perusvalmiuksien (lukeminen, kirjoittaminen, numerotaidot ja tieto- ja viestintätekniikan taidot) kehittämiseen osana ammatillisen tutkinnon suorittamista. Malli rakentuu niin, että oppilaitoksissa pilotoidaan erilaisia tapoja tukea perusvalmiuksiltaan heikkoja oppijoita ja pilottien avulla syntyy suosituksia / opetuksen suunnitelmia opva-opintojen järjestämiseen. Hankkeessa tehdään myös opetusmateriaalia ja perusvalmiuksien kartoitusta, koulutetaan henkilöstöä teemassa ja selvitetään opvan vaikuttavuutta.

Malli vastaa ammatillisen koulutuksen uudistamisen tavoitteisiin ja rahoituksen niukkenemiseen. Tarvitaan kustannustehokkaita, vaikuttavia tapoja tutkinnon suorittamisen varmistamiseksi myös silloin, kun valmiudet eivät ilman tukea riittäisi. On kivaa olla varmistamassa sitä, että mahdollisimman moni saisi tutkinnon, suorittaisi tutkinnonosia ja saisi työelämässä tarvittavat valmiudet.

Innolla siis uutta kohti!