sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kulttuureista kutkuttavia keskusteluja


Opehommissa


Olen viime viikkoina päässyt opettamaan ja keskusteluttamaan kulttuureista, niiden eroista ja siitä, mitä kulttuurieroista kannattaisi ottaa huomioon maahanmuuttajia opettaessa ja ohjatessa. Sain esitellä Hyvä alku Hämeessä ESR-hanketta HAMK:n ammatillisen opettajankoulutuksen opiskelijoille. Syntyi mainiota pedagogista keskustelua kulttuurien huomioimisesta ja ammatillisen koulutuksen uudistamisesta. Fiksuja, pohtivia ja reflektoivia uusia opettajia on tulossa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston uusien ohjausmenetelmien koulutuksessa oli kuulijoita leffateatterin iso sali täynnä, paljon perusopetuksen opinto-ohjaajia, työhallinnon ohjaushenkilöstöä ja järjestöjen ohjaustyötä tekeviä. Puhuimme monikulttuurisen ohjauksen haasteista ja iloista yhdessä työhallinnon Elina Sorvarin kanssa. Esiin nousi verkostotyön vahvuus, moniammatillisuus ja luottamus verkoston toimijoiden välillä. Yleisö nosti esiin ja toivoi keinoja rakentaa kulttuurien välistä yhteistyötä sekä edistää suvaitsevuutta ja monikulttuurisuutta yhteisössä.

Kolmannen kerran pääsin puhumaan samoista teemoista Hyvän alun henkilöstökoulutuksessa Ammattiopisto Tavastian henkilöstölle. Erityisesti ilahdutti keskustelun avoimuus, aika on kypsä sille, että myös ongelmia nostetaan rohkeasti esiin ja niihin etsitään ratkaisuja yhdessä. Monet näkökulmat kohtasivat ja pääsimme vertaisoppimaan toistemme kokemuksista. Aito pedagoginen arvokeskustelu syntyy kuin itsessään, kun työkavereiden kesken mietitään, miten kukin jonkin tilanteen kokeen. Hienoja tilanteita, näistä opitaan ja jatketaan eteenpäin.

Kulttuurien jäävuori


Lempiteemojani henkilöstön monikulttuurisuuskoulutuksessa on kulttuurien jäävuori, josta meren pinnan yläpuolella on pieni osa: vaatetus, juhlat, tavat, symbolit… Suurin osa jäävuoresta on veden pinnan alla, siellä on se, mikä ei näy ulospäin: arvot, eettiset kysymykset, käsitys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta…

Jäävuoressa näemme yleensä vain sen pinnalla olevan osan, se myös sulaa ja muokkautuu melko helposti auringossa, tuulessa tai tuiskussa.

Veden alla oleva osa on se isompi osa, joka yleensä on piilossa, näkymättömissä. Riski törmätä on valtamerilaivallakin suurin, kun mitään ei pinnan yläpuolella näy. Veden pinnan alla olevat kulttuuriset tekijät eivät hevillä muutu. Vaikea olisi kuvitella kovin paljon perusarvojensa muuttuvan, vaikka toiseen kulttuuriin muuttaessa muuttaisikin ulkoisia pinnan yläpuolelle näkyviä asioita uuden kulttuurin mukaiseksi. Huivin voisin laittaa päähän, oppia tervehtimään ja hoitamaan asioitani toisin, mutta vaikkapa demokratiasta tai tasa-arvo-ajattelusta en missään itse luopuisi.

Miten ottaa huomioon niin itsessään kuin ohjattavassaan kulttuuriset erot? Miten tunnistaa niin toisen kuin ikioman jäävuoren sisuksissa olevia arvoja sekä asioita ja nostaa niitä keskustelussa esiin arvostaen ja yhteistä näkemystä etsien?

Hienointa opettajuudessa kai ovat juuri nämä hetket, joissa opitaan yhdessä ja tajuaa itsekin keskustelun jälkeen osaavansa jotain hitusen aiempaa paremmin.