maanantai 22. elokuuta 2016

Syksyssä on sykettä


Lomat on pidetty ja töihin palattu myös Hyvä alku Hämeessä (ESR) -hankkeessa. Vauhtia on ollut ja tulee olemaan myös syksyllä kotouttamisen saralla. Tarkoitus oli, että turvapaikanhakijoiden oleskelulupa-anomukset olisi ehditty Migrissä käsitellä elokuun loppuun. Ihan siihen ei ole päästy. Myös yksin tulleiden alaikäisten luvat saaneiden palveluiden järjestäminen aiheuttaa vielä miettimistä monella toimijalla.

Hämeenlinnan kaupunki on aloittanut kotouttamisohjelmatyön työryhmissä ja hienolla rakenteella sekä osaamisella. Tavoite on olla Suomen paras kotouttaja. Tuota on kiva olla mukana tekemässä.

Uudenmaan Ely-keskus on kutsunut koolle työryhmän, jossa kootaan ja edistetään Hyvä alku -piloteissa esiin nousevia valtakunnallisia kotouttamisen kehittämistoimia. Nyt päästään mukaan vaikuttamaan valtakunnallisiin rakenteisiin ja löytämään hyviä uusia toimintatapoja. Sinne suuntaan innolla.

Kumppanuustalon ohjauksissa painottuvat perheenyhdistämisasiat. Upea juttu, että pystytään auttamaan hakemusten täyttämisissä, kun hakuajat ovat lyhentyneet ja myönteisen päätöksen saaneita alkaa turvapaikanhakijoina tulleissa olla paljon. Järjestöjen ja vapaaehtoisten rooli on hurjan tärkeä kotouttamisessa. 

Koulutusennakoinnit onnistuivat Tavastian oppilaitoksissa hyvin. Kotoutumiskoulutukseen Vanajaveden Opistoon on saatu Hämeen Elystä lisäresursseja ja syksyllä onkin ryhmiä yhdeksän. Kaksi ryhmää opiskelee Ammattiopisto Tavastiassa ammatillisiin sisältöihin painottuen. Lisäksi ammattiopistossa on lisätty aikuisten perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmiä, joita pian aloittaa viiden. Perusopetuksessa opiskelee kaksi ryhmällistä aikuisia maahanmuuttajia ja ammatilliseen koulutukseen valmentavassa VALMA-koulutuksessa yksi ryhmä on kokonaan maahanmuuttajataustainen ja toisessa ryhmässä on sekä Suomessa että muualla syntyneitä nuoria. 

Monikulttuurinen ja kansainvälinen tämä Hämeenlinnan seutu alkaa olla. Tahtotila asioiden laadukkaaseen tekemiseen kotouttamisesta vastaavissa organisaatioissa sekä sujuva yhteistyö ovat avainasioita. Jatketaan tästä ilolla!

Tervetuloa tykkäämään Hyvä alku Hämeessä ESR -hankkeen sivusta Facebookissa. Siellä kertoilen hankkeen kuulumisia.