torstai 4. helmikuuta 2016



 Ideoita onnistuneeseen kotouttamiseen

Pedagogit Pedamessuilla

Opelix – Osaava oppilaitos –hanke järjesti Ammattiopisto Tavastiassa henkilöstön pedagogiseen kehittämiseen ja osaamisen jakamiseen suunnatun Pedamessut-tapahtuman 26.-27.1.2016.

Kahden iltapäivän aikana hankkeeseen tutustui ja ajatuksiaan pienryhmissä kertoi noin 150 keskustelijaa ja ideoijaa, pääosin Ammattiopisto Tavastian opettajia, johtoa ja kehittäjiä. Mukana oli henkilöstöä myös Vanajaveden Opistosta ja Forssan Ammatti-instituutista.

Hyvä alku Hämeessä (ESR) –hankkeen pisteellä hankkeen projektipäällikkö esitteli tutustujille hankkeen idean, toimijat, tavoitteet ja toimintaa. Tämän jälkeen tehtävänä oli miettiä maahanmuuttajien yksilöllisiä, nopeita ja kustannustehokkaita keinoja kotoutua – oppia kieli, sijoittua opiskelu- ja työelämään, osaksi yhteiskuntaa sekä jäädä seutukunnalle. Pienryhmiä kannustettiin kirjaamaan ideoita, ajatuksia ja jo käytössä olevia hyviä käytäntöjä, joita olisi hyvä levittää laajemminkin.

Mitä ja miten voimme tehdä paremmin, että kotoutuminen onnistuu?

Kävijöiden vastaukset ja ideat koottiin paperilapuille, jotka projektipäällikkö luokitteli keskenään samantyyppisiin asioihin ja otsikoi. Tuossa yläkuvassa siirtelen lappusia samankaltaisten luo ja innostuneena lueskelen, miten hyviä ajatuksia niistä nousi. 

Ideat on kirjattu ylös ja analysoitu. Niitä käytetään Hyvä alku Hämeessä (ESR)-hankkeen kehittämistyössä sekä myös Ammattiopisto Tavastian maahanmuuttajien koulutuksen kehittämisessä. Kiitos jokaisesta lappusesta, niitä tuli paljon ja jokaisessa oli hyviä pointteja.

Tällaisia otsikoita konkreettisille ideoille ja toiveille löysin. Mahtava lista:
  • Henkilöstön monikulttuurisuusosaamisen kehittäminen
  • Koulutuksen ja tutkinnon suorittamisen rakenteiden kehittäminen
  • Ammatillisten sisältöjen ja S2-opetuksen integrointi
  • Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja hyödyntäminen
  • Rahoitus, resurssit, rakenteet
  • Opetusmenetelmät ja -materiaalit, tukitoimet
  • Suomi toisena kielenä –opetus
  • Yhteiskuntatiedon opetus
  • Opetusmenetelmät ja tukiratkaisut ammatillisessa koulutuksessa
  • Hakeutumisvaiheen ohjaus, alavalinnan varmistaminen
  • Maahanmuuttajien oma osaaminen käyttöön kotouttamisessa
  • Kotoutumista tukevat yhteiskunnan arvot ja rakenteet
  • Asenteet
  • Yhteiskunnalliset rakenteet
  • Keinoja kotoutua – kansalaisyhteiskunta toimijana
  •  Harrastukset, kontaktit, mukaan yhteiskunnan toimintaan

·        Keskustelut olivat rakentavia, avoimia ja kehittämishenkisiä. Oli innostusta ja halua oppia, jakaa toimivia käytäntöjä sekä kehittää omaa työtä. Upeiden kehittäjäihmisten kanssa saan tehdä töitä. 
I















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti